tiistai 8. toukokuuta 2018

Kesäinen syntymäpäiväkakku







🌼Tässäpä kesäinen syntymäpäiväkakku 3-vuotiaalle Tinjalle. Toiveena oli kukkaset sekä kesäinen täyte mikä oli mansikkamousse. Kakku oli kananmunaton sekä laktoositon. Kokeilin myös ihan uutena haasteena muotoilla hahmoa sokerimassasta. :) 🌼

tiistai 1. toukokuuta 2018

Vappu munkit



Resepti kananmunattomiin munkkeihin tästä!

Ohjeella tulee noin 16kpl  40g munkkia.

Jauhoja 400g
Vettä 200g
Hiivaa 20g
Suolaa 4g
Sokeria 50g
Rahkaa 2rkl
Voita 30g
Kardemumma 2g
+ vaniljasokeria 

Valmistus: Punnitse kaikki raaka-aineet kulhoon, vesi mielellään kädenlämpöisenä sekä voi sulana.
Vaivaa taikinaa 10min kunnes se ei tartu reunoille ja on sopivan kiinteää.Taikina saa muistuttaa hyvin paljon pullataikinan koostumusta. Anna taikinan kohota peitettynä noin 20min. Voitele leivinpaperi öljyllä ja sen jälkeen muotoile munkki pallot  ja asettele ne leivinpaperille kohoamaan 45min.
Munkkien tulee  kuivua pinnasta ennen paistamista, jotta niihin ei tartu ylimääräistä rasvaa.
Lämmitä munkki öljy 180 asteiseksi. Paista munkkeja 5-6min kääntäen ne puolessa välissä. Paiston jälkeen anna munkkien jäähtyä hetki ja sokeroi ne tai kuorruta vaikkapa suklaalla.

Iloista vappua!